perjantai 13. syyskuuta 2013

Molla ABC ja Papunet

Ykkösillä oli taas viikon viimeinen tunti minun luokassani. Olin välitunnilla avannut koneille valmiiksi Molla ABC:n, maanmainion ohjelman, jolla harjoitellaan kirjainten ja numeroiden muotoja. Ohjelma toimii selaimessa, eli koneille ei tarvitse ladata mitään.

 
Näytin ensin dataprojektorilla, mitä pelissä tehdään.
 
 
Ykköset menivät koneiden liian pienen määrän vuoksi istumaan pareittain. Sovimme, että pelataan vuorotellen niin, että kukin saa valita 1-2 kirjainta kerrallaan ja toistokertoja saa olla korkeintaan kolme.
 
Joskus kirjaimista meinisi tulla vähän venkuroita. Ohjelma hyväksyy persoonallisen "kynänjäljen", mutta jos menee ihan pieleen, täytyy aloittaa alusta.
 

 

Ajettelin lapsia katsellessani, että voisimme harjoitella joka viikko tvt-tunnin alussa heidän sillä viikolla opettalemaansa kirjainta. Se veisi vain hetken ja tukisi muotojen tutuksi tuloa.
 
Ekaluokkalaiset jaksoivat tehdä näitä kirjaimia parikymmentä minuuttia. Sitten alkoi liikehdintä olla levotonta, sentään viikon viimeinen tunti! Lopputunniksi he menivät taas suurelle suosikkisivustolleen Papunet'iin. Siellä he tuntuvat viihtyvän todella hyvin ja työskentelevän ahkerasti.
 
 
Tunnin lopussa toivotimme hyvät viikonloput ja lähdimme kotiin! Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti