perjantai 30. elokuuta 2013

Papunet ja ohjeistusvideo

Ekaluokkalaisilla on aina viikon viimeinen tunti tvt:tä. Koulun toiseksi pienimmät (meillä on myös eskariluokka) ovat silti aina yhtä innoissaan, eikä heitä tunnu vaivaavan isompien koululaisten tyypillinen perjantai-iltapäivän lorvikatarri.

Tänään katsoimme ensi kaikki yhdessä viime keväänä tehdyn tulokkaiden ohjeistusvideon.




Suurin osa oli sen toki nähnyt jo keväällä, mutta nyt oli jännä katsoa se uudelleen, kun heillä itselläänkin oli jo kolme viikkoa koulua takana. Kerroin myös, että teemme taas ensi keväänä uuden ohjevideon, jolla he itse sitten esiintyvät. Ja tekevät tietty käsikirjoituksen!

Videon jälkeen oli vielä puoli tuntia jäljellä. Omat neljäsluokkalaiseni olivat edellisen tunnin lopussa avanneet ajan säästämiseksi valmiiksi Papunet'in pelisivut. Näytin projektorilla, mistä löytyvät palapelit. Jokainen sai valita itse kuvan ja palojen määrän.

 
Totesimme, että 2-4 -palaiset palapelit ovat turhan lällyjä koululaisille. Moni tekikin tosi haastavia palapelejä.
 
 
 
Parin-kolmen palapelin jälkeen sai valita, mitä muuta tekisi, kunhan pysyy Papunet'in sivulla.

Tunnin lopussa sammutimme koneet (osa oppilaista osasi tehdä sen itse, minä ja avustaja suljimme loput) ja kokoonnuimme vielä pulpettien ääreen. Minä kehuin luokkaa ja yksi pojista sanoi, että oli tosi kivaa! Mikäpä siitä oli sitten lähtiessä viikonlopun viettoon!

perjantai 23. elokuuta 2013

Paint

Tänään oli ekaluokkalaisten ensimmäinen TVT-tunti. Ihana luokka! Aloitin muistuttamalla minkä nimisiä koneiden osat ovat. "Näytttö, näppäimistö, keskusyksikkö, hiiri". Tuttuja asioita tuntuivat olevan. Seuraavaksi kysyin keiden kotona on ns. pöytäkone. Noin puolet viittasi. Läppäreitä löytyi melkein kaikilta. Taisi jokaisen kotona olla ainakin jonkinlainen tietokone.

Tämän lämmittelyn jälkeen kerroin pienen tarinan metsäretkestä, jossa ympäristö alkaakin näyttää oudolta. Mikään ei näytä tutulta, mutta silti ei pelota. Yht'äkkiä alkaa kuulua rapinaa ja jokin lähestyy...

Tehtävänä oli piirtää Paint-ohjelmalla jotain, mikä tuli vastaan satumetsässä. Koneet olivat valmiiksi auki ja myös ohjelma oli jo avattuna (kiitos omat neloseni!). Näytin ensin projektorilla, miten Paint'iä käytetään. Ihan perusjutut vain, kynä ja sivellin, eri värit, muodot jne. Ja sitten ykköset menivät koneille. Muutamat olivat pareittain, koska koneita ei riitä kaikille (10 konetta, 14 oppilasta). Ja siitä se sitten lähti! Taitavasti osasivat piirtää. Muutama oli käyttänyt Paint'iä jo aikaisemminkin. He myös neuvoivat luokkatovereitaan kiitettävästi. Minä ja avustaja katselimme tyytyväisinä rauhallista tekemistä.

 
Osa piirsi niin nopeasti, että kaikki pareittainkin istuneet saivat kuvansa valmiiksi. Valmiit kuvat tallennettiin verkkoasemalle ykkösten omaan kansioon. Sen teimme me aikuiset, en vielä yrittänytkään opettaa sitä tällä ensimmäisellä tunnilla ekaluokkalaisille.

Tulostan kuvat ensi viikolla väritulostimella opettajanhuoneessa (ne täytyy siirtää tikulla tms.), oppilasverkossa on vain mustavalkotulostin. Suunnittelin, että ykköset keksisivät kuvien ympärille tarinan, jonka vaikka viidesluokkalaiset kummit kirjoittaisivat saduttaen talteen. Kuvista ja teksteistä saisi sitten tulostettavan satukirjan ja/tai jonkin sähköisen kirjasen.

lauantai 10. elokuuta 2013

Kirjainten harjoittelua MollaABC-ohjelmalla

Kuulin ITK-päivillä keväällä 2013 hienosta Molla-hankkeesta. Sen myötä tutustuin hauskaan ohjelmaan nimeltä MollaABC. Koulumme ekaluokkalaiset (ja vanhemmatkin oppilaat!) harjoittelivat keväällä innolla kirjaimia ohjelmalla. Meillä on ihan vain pc-koneita ja lapset piirsivät kirjaimia hiirellä. Kosketusnäytöllä tämä olisi varmaan tosi mahtava!